Suurimmat arvet ovat näkymättömiä

Heikki sulki rakkoekstrofian pitkään mielestään ja pyrki elämään vain hetkessä. Vuosien työ psykoterapiassa on tuonut etäisyyttä kokemuksiin. Menneisyys ei tunnu Heikistä enää kivireeltä ja hän uskaltaa katsoa tulevaisuuteen. Nyt hän on kotiutumassa omaan ruumiiseensa.

Heikki , 34 vuotta, elää ihan normaalia elämää. Hän valmistui insinööriksi 28-vuotiaana ja on tällä hetkellä töissä. Hän asuu Helsingissä tyttöystävänsä kanssa. Ulospäin kaikki on hyvin. Syntymässä todetun virtsateiden rakennepoikkeaman eli rakkoekstrofian hoito on vaatinut useita leikkauksia. Valuvika ei näy ulospäin ja jopa Heikin tyttöystävä oli unohtanut sen, kun hän kertoi tulevansa haastatteluun.

– Vasta kolmenkymmenen ikäisenä uskalsin kertoa asiasta julkisesti ja sen myötä pystyin hyväksymään sekä liittämään kokemuksiani itseeni, Heikki sanoo.

Lapsena hoitoa ja elämäntilannetta ei kyseenalaista. Aikuisena mieleen palaavat lapsena pitkään jatkuneet haastavat leikkaukset ja hoitojaksot. Mielessä pyörii kysymyksiä: Miksi tämä on tapahtunut minulle? Mikä on sairauteni tarkoitus?

– Menneiden vaikeudet pitää käydä läpi uudestaan ja uudestaan, jotta ne eivät tunnu voimakkaana ja niistä pystyy päästämään irti. Vaikeiden kokemusten taakka vähenee työstämällä niitä läpi. En halua enää nähdä itseäni ja maailmaa rakkoekstrofian kautta.

Hoidon tavoitteena on koko ajan ollut mahdollisimman normaali tilanne. Siksi leikkauksia onkin kertynyt paljon, kaikkiaan viitisentoista. Ajan myötä leikkaukset ovat pienentyneet. Rakenteellisista korjauksista on pikkuhiljaa siirrytty kosmeettisiin leikkauksiin ja lopputuloksen hiomiseen. Silti jokaiseen liittyy sairaalassaoloa, kipua ja epämukavuutta.

Asioiden käsitteleminen psykoterapiassa monen vuoden ajan on auttanut Heikkiä pääsemään nykytilanteeseen. On ollut pitkään jatkuva prosessi, että omassa ruumiissa oleminen ei tunnu taakalta.

Elinehto postitetaan kotiin kaikille jäsenille.
Lue koko juttu Elinehdon PDF-tiedostosta.


heikki