Uutiset


5.2.2018 15.57

Munuaistautirekisterin vuosiraportti on ilmestynyt

Suomen munuaistautirekisterin vuosiraportti 2016 on ilmestynyt ja luettavissa kotisivulla.

Suomen munuaistautirekisteri seuraa dialyysissä olevien ja munuaisensiirron saaneiden määrää koko Suomessa. Hoidon laatua seurataan alueittain ja sairaanhoitopiireittäin tutkimalla eloonjäämistä ja hoitotavoitteiden saavuttamista. Rekisteritietojen avulla tehdään myös ennusteet tulevien vuosien potilasmääristä.

 

Rekisteri julkaisee vuosittain raportin. Raportin analyysit uremian aktiivihoidon (dialyysi ja munuaisensiirto) ilmaantuvuudesta ja vallitsevuudesta sekä potilaiden kuolleisuudesta toistuvat vuosittain. Lisäksi raportissa on vuosittain vaihtuvia erityisanalyysejä.

 

Vuoden 2016 lopussa munuaisensiirron saaneiden ja dialyysissä olevien määrä oli suurempi kuin koskaan aiemmin. Munuaisensiirron saaneita oli 2945 ja dialyysissä olevia 1910. Vuonna 2016 Suomessa aloitti dialyysihoidon 559 uutta hoitoa tarvitsevaa. Ennen vuotta 2015 ilmaantuvuus oli pysynyt pitkään muuttumattomana. Selvää syytä ilmaantuvuuden kasvuun ei ole todettu. Diabetes oli vuonna 2016 joka kolmannen uuden dialyysissä olevan munuaisten vajaatoiminnan syy, kuten aiempina vuosina. Glomerulonefriitti oli edelleen toiseksi ja monirakkulatauti kolmanneksi tavallisin munuaistauti.

 

Suomen munuaistautirekisterin vuosiraportin 2016 voi lukea osoitteessa www.muma.fi/munuaistautirekisteri.

vuosiraportti 2016


Palaa otsikoihin



Tulosta Tulosta
Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä