Liikunnan teemavuosi 2019

Liikunnan teemavuosi kääntää katseet liikkumiseen. Vuoden aikana  hoksautetaan, miten helposti ja tehokkaasti liikunnalla voi vaikuttaa hyvinvointiin ja terveyteen. Jokainen löytää itselleen sopivan tavan liikkua.   

Oletko jämähtänyt sohvan uumeniin? Tiedät, että liikunta on hyväksi, mutta into ja voima puuttuvat? Pitkäaikaissairaus ja sen hoitaminen vie aikaa ja voimia. Vaikka liikunnan hyödyllisyydestä on tietoa, välillä ajaudutaan sivuraiteelle. Mutta liikkumisen voi aloittaa joka päivä uudestaan!

Liikunnan teemavuotena kannustetaan kaikkia liikkuvaan elämäntapaan. Yhdistysten avuksi rakennetaan liikunnan ideapankki, jota voi käyttää hyödyksi liikuntatapahtumia järjestettäessä. Lisäksi tarjolla on koulutusta ja kannustusrahaa teemavuoden tapahtumiin. 

Syyskuun 7. päivänä järjestetään kaikille yhdistysten jäsenille yhteinen liikuntapäivä Liikuntakeskus Pajulahdessa Nastolassa.


Liikuntavastaavien koulutus 

Liikuntavastaavien koulutus pidetään 2. helmikuuta Helsingissä. Koulutus järjestetään yhteistyössä SoveLi:n kanssa ja se on maksuton yhdistyksille. 

Päivästä saa välineitä yhdistyksen liikunnan suunnitteluun, kehittämiseen ja järjestämiseen. Lisäksi luvassa tietoa olemassa olevien liikuntamahdollisuuksien löytämisestä ja verkostoitumisesta. Koulutuspaikkoja on kaikiaan 20 ja jokaisesta yhdistyksestä toivotaan osallistujaa.

Koulutuksen ensimmäinen osa järjestetään liiton toimistolla Helsingissä osoitteessa Ratamestarinkatu 7A, 7.krs. Toinen koulutuspäivä järjestetään 18.5. Varalan urheiluopistolla Tampereella.

Lisätietoa ja ilmoittautumiset 18.1.2019 mennessä, petri.reponen@muma.fi, 050 308 4551.  

liikunta teemakuva pysty 2