Uutiset

9.1.2019 14.10

Kudoslain muutos eduskunnassa ensimmäisessä käsittelyssä

Suomessa laki on tähän mennessä estänyt muita kuin aivan lähiomaista tai samassa taloudessa asuvaa puolisoa luovuttamasta toista munuaistaan. Elävältä luovuttajalta tehtyjen munuaisensiirtojen määrä on ollut Pohjoismaiden pienin. Lainmuutos on vihdoin päässyt käsittelyyn eduskunnassa.

Munuais- ja maksaliitto, elinsiirtolääkärit ja monet kansanedustajat ovat vaatineet lain muuttamista. Kansanedustaja, erikoislääkäri Sari Tanus (kd) jätti vuonna 2016 kudoslain muutoksesta lakialoitteen, johon hän keräsi 116 kansanedustajan allekirjoituksen. Hallitus antoi esityksen uudesta kudoslaista eduskunnalle jo viime vuoden alussa, mutta lain käsittely jäi sote-uudistuksen jalkoihin. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annetun lain muuttamisesta oli tiistaina eduskunnassa ensimmäisessä käsittelyssä.

Ensimmäisessä käsittelyssä kansanedustaja Sari Tanus vaati ansiokkaasti lain saattamista voimaan, kertoi sen positiivisista vaikutuksista munuaisensiirtoa odottaville ja kiitti kaikkia alustavaan työhön osallistuneita. Hän muistutti, että munuaisensiirto ei vain palauta elämää vaan palauttaa useimmille täyden työ- ja toimintakyvyn sekä tuo yhteiskunnalle merkittäviä säästöjä. Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd) puolsi lakia ja muistutti myös elinkaupan kitkemisestä koko maailmasta.

Kudoslain muutos antaa myös esimerkiksi avopuolisolle, kaukaisemmalla sukulaisella ja hyvälle ystävälle mahdollisuuden toimia luovuttajana.

Lakimuutoksen odotetaan olevan eduskunnan päätöskäsittelyssä perjantaina.


Palaa otsikoihin