Haasteet on tehty voitettavaksi

Sairastuminen on tunteiden vuoristorata. Mieliala vaihtelee toivosta toivottomuuteen. Selviytymiseen voi myös itse vaikuttaa omilla asenteillaan. Vaikeuksiin kannattaa suhtautua haasteina. Ja muistaa, että kaikki haasteet voi ratkaista.

Vakava sairastuminen tai sairauden uusiminen käynnistää psyykkisen kriisireaktion. Mitä enemmän sairauteen liittyy fyysisiä sairauden oireita, sitä enemmän on yleensä myös psyykkisiä oireita. Varsinkin sairauden alkuvaiheessa tavallisia tapoja reagoida ovat masentuneisuus ja ahdistuneisuus, mutta yleensä tilanne helpottuu ajan kuluessa.

Yleisin tapa reagoida tilanteeseen psyykkisesti on depressiivisyys. Se näyttäytyy ahdistuksena ja masentuneena mielialana. Masennuksesta puhutaan silloin, kun on luopunut toivosta ja tuntuu siltä, että ei kannata edes yrittää ja on valmiiksi lannistunut. Kun iskee tunne, ettei kannata nousta sängystä, kun mistään ei kuitenkaan tule mitään. Masennus aiheuttaa myös univaikeuksia ja ruokahaluttomuutta.

– On vaikea tunnustaa sitä, että tarvitsee apua. Hoitohenkilökunnan pitäisikin säännöllisesti muistaa kysyä mielialasta ja tarjota myös psyykkisen tuen palveluita aktiivisesti, terveyspsykologi Mila Gustavsson-Lilius sanoo.

Psyykkiset oireet laskevat elämänlaatua, mutta vaikuttavat myös esimerkiksi hoitoon sitoutumiseen ja vaikka verenpaineeseen ja jopa immuunijärjestelmän heikentymiseen.

Omasta masentuneisuudesta kannattaa aina kertoa omalle hoitavalle lääkärille, joka osaa ohjata eteenpäin. Jos pohtii, onko itsellä masennusta, voi tehdä esimerkiksi Terveyskylän Mielenterveystalossa nettitestin.

– Voisi olla hyvä käytäntö, jos masennustestin voisi täyttää esimerkiksi samalla, kun käy laboratoriossa verikokeissa, Gustavsson-Lilius ideoi.

Omalla asennoitumisellaan voi vaikuttaa siihen, miten sairauden kanssa tulee toimeen. Hoito on sairastuneen ja hoitohenkilökunnan yhteinen asia, mutta vain sairastunut voi päättää omasta elämänhallinnastaan.

– Sairastuessa voi miettiä, että tässä ovat kortit, mitkä minulle on jaettu ja voin pelata niillä mahdollisimman hyvin, Gustavsson-Lilius sanoo.

On oman päätöksen vallassa, uhriutuuko vai ei. Voi jäädä miettimään, miksi minulle kävi näin tai voi miettiä, että nyt kävi näin, mutta miten voisin selviytyä tästä parhaalla mahdollisella tavalla. Mitä minä voin tehdä itseni auttamiseksi? Ensimmäinen askel on istua alas ja miettiä, mitä koko tilanteesta oikeasti ajattelee, ja voisiko siitä itse asiassa ajatella toisinkin.Lue koko juttu lehden PDf-versiosta.

Elinehto lähetetään kotiin ilmaiseksi kaikille jäsenille.


jaksaminen sisältö