Läheinenkin tarvitsee tukea

Sairastuneen läheiset jäävät usein yksin kysymystensä ja huolensa kanssa. Antti muistaa vielä 17 vuoden jälkeenkin, miten yksinäinen ja epätietoinen hän oli vaimonsa Anna-Liisan sairastuessa.

Kaikki alkoi äkkiä ja dramaattisesti vuoden 2001 alussa. Anna-Liisa eli Lissu, niin kuin kaikki häntä kutsuvat, oli jo jonkin aikaa ollut väsynyt ja huonovointinen. Töihin hän silti lähti, vaikka hän kotona jaksoi vain syödä Antin eteen kantaman ruoan ja mennä nukkumaan.

– Töistä minut passitettiin lopulta työterveyshuoltoon ja sieltä Oulun yliopistollisen sairaalaan, Lissu kertoo. Paljon muuta hän ei sairaalareissun alusta muistakaan.

Antti muistaa sitäkin paremmin, miten pelottavaa oli nähdä läheisenä makaavan sairaalassa tästä maailmasta mitään tietämättömänä. Lissu oli turvonnut 40 kiloa ja jalat olivat kuin tukit, sillä munuaisetkaan eivät jaksaneet toimia kunnolla. Kukaan ei osannut tai voinut vastata Antin kysymyksiin.

Kolmen viikon jälkeen Lissu lennätettiin postikoneella Helsinkiin. Antti lensi reittikoneella perässä.

Maksa-arvot olivat satakertaiset normaaleihin verrattuna ja muutkin laboratoriokokeet pielessä. Maksa oli kutistunut pikkulapsen nyrkin kokoiseksi. Lissun verta puhdistettiin plasmafereesillä pari kolme kertaa.

– Lissu oli väriltään lähinnä kiinankeltainen. Kaikki taidot olivat kadonneet: hän ei osannut syödä tai liikkua, Antti muistaa.

Vajaan viikon kuluessa Lissulle löydettiin uusi maksa ja siirtoleikkaus pystyttiin tekemään.

Elinehto postitetaan kotiin kaikille jäsenille.
Lue koko juttu Elinehdon PDF-tiedostosta.


läheinen tarvitsee tukea sisältö