Munuaisensiirto

Munuaisensiirto vapauttaa saajansa dialyysi- eli keinomunuaishoidosta ja antaa mahdollisuuden viettää normaalia elämää. Useimmiten munuainen saadaan tuntemattomalta aivokuolleelta luovuttajalta, mutta myös täysi-ikäinen ihminen voi luovuttaa toisen munuaisensa läheiselleen.

Suomessa tehdään vuosittain noin 250 munuaisensiirtoa. Uutta munuaista odottaa dialyysihoidossa 500 ihmistä. Keskimäärin munuaisensiirtoon pääsyä joutuu odottamaan puolitoista vuotta. Odotusaika voi venyä vuosienkin mittaiseksi, koska luovuttajan ja vastaanottajan veriryhmien on oltava yhteensopivat ja kudostyyppien riittävän lähellä toisiaan. Hyvän kudossopivuuden lisäksi siirron saavan valintaan vaikuttavat muun muassa dialyysi- ja odotusajan pituus sekä ikäsopivuus luovuttajan ja vastaanottajan välillä.


Onnistuneen munuaisensiirron jälkeen kuntoutuu täysin ja voi viettää normaalia elämää. Kymmenillä suomalaisilla siirretty munuainen on toiminut jo 40 vuotta. Toimivan siirtomunuaisen turvin elää tällä hetkellä lähes 3000 ihmistä. Mikäli munuaisensiirto ei onnistu toivotulla tavalla tai hyvin toimineen munuaisen toiminta aikanaan hiipuu, voi palata dialyysihoitoon ja saada uuden munuaisensiirron. Siirrännäinen on toisen ihmisen kudosta. Elinsiirtoon liittyy aina hyljintäriski. Hyljinnän estämiseksi munuaisensiirron saaneen on käytettävä lääkitystä loppuelämänsä ajan.

Myös pieni lapsi voi tarvita uuden munuaisen. Vuosittain lapsille ja nuorille tehdään 10–20 munuaisensiirtoa. Neljänneksessä siirroista munuaisen luovuttaa toinen vanhemmista. Elinsiirron jälkeen lapsi voi elää normaalia elämää.

Kudossopivuus

Kudossopivuustutkimusten tavoitteena on löytää jokaiselle elinsiirtoa odottavalle mahdollisimman sopiva siirrännäinen. Kudossopivuus vaikuttaa erityisesti munuaisensiirtojen tuloksiin. Kudostyypitykset ja ristikokeet on keskitetty Veripalvelun kudossopeutuvuuslaboratorioon.

Kudostyyppi määräytyy ABO-veriryhmän perusteella. Elinsiirrossa veriryhmän on oltava sopiva, mutta sen ei tarvitse olla sama. Toinen kudostyyppiin vaikuttava tekijä on veren valkosolujen pinnalla olevat HLA-molekyylit.

Ristikoe tehdään, jos mahdollinen elinluovuttaja on tiedossa. Potilaan verestä saatu seerumi sekoitetaan luovuttajan valkosoluihin. Jos ne eivät reagoi keskenään, on ristikokeen tulos negatiivinen, ja vastaanottajan ja luovuttajan kudokset sopivat yhteen. Munuaisensiirroissa ristikoe tehdään aivokuolleen luovuttajan pernasta saatujen solujen kanssa. Jos harkitaan munuaisen omaisluovutusta, ristikoe tehdään jo siirtoselvitysten alkuvaiheessa. Ristikoe voidaan tehdä myös elinsiirron jälkeen, jos epäillään, että siirrettyä elintä vastaan on kehittynyt vasta-aineita.

Valkosoluvasta-aineiden määrä mittaa elimistön immuunijärjestelmän aktiivisuutta. Ne ovat immuunijärjestelmän muodostamia vasta-aineita vieraita kudostyyppiantigeeneja vastaan. Elimistö voi kehittää valkosoluvasta-aineita verensiirron, raskauden tai aikaisemman elinsiirron myötä. Nämä vasta-aineet voivat vaikeuttaa munuaisen löytymistä. HLA-vasta-aineiden määrää ilmaistaan PRA-prosenttiluvulla, joka kertoo karkeasti ottaen sen kuinka suurta väestönosaa kohtaan niitä on.