Ihotaudit ja elinsiirto

Hyljinnänestolääkitys lisää riskiä sairastua syöpään. Noin 15–20 prosentille aikuispotilaista kehittyy 10 vuoden kuluessa ihosyöpä, suurimmalle osalle tyvi- tai okasolusyöpä.


Tyvi- ja oksasolusyöpä

Tyvisolusyöpä on eri syöpämuodoista yleisin ja hyvänlaatuisin eikä käytännössä lähetä etäpesäkkeitä. Okasolusyöpä saattaa levitä lähi-imusolmukkeisiin. Elinsiirron saaneen okasolusyöpä kasvaa tavallista nopeammin ja lähettää herkemmin etäpesäkkeitä. Sen esiasteita esiintyy melko runsaasti aikuisilla elinsiirron saaneilla. Riski saada melanooma on 3,4-kertainen. Tärkein ihosyövän syntyyn vaikuttavista tekijöistä on vuosien varrella saatu auringonvalon määrä ja siitä seuranneet ihon pintasolujen muutokset. Ihosyövät syntyvät useimmiten valolle altistuville ihoalueille, erityisesti kasvoille. Vaaleaihoiset ovat alttiimpia ihosyöville.

Iällä on suuri merkitys ihosyövän synnyssä. Ihosyöpä lapsella on harvinaisuus, kun taas iäkkäälle elinsiirron saaneella saattaa ilmaantua lukuisia ihosyöpiä tai niiden esiasteita vuosien varrella. HPV eli syylävirus saattaa olla altistava tekijä ihosyövälle. Syylävirusta on hyvin hankala häätää kokonaan elinsiirron saaneen iholta hyljinnänestolääkityksen takia. Paras hoitovaihtoehto on pitkäaikainen syylien paikallishoito, jolla pyritään herättämään lapsen oma immuunijärjestelmä syylävirusta vastaan.

Lapsen ihoa kannattaa tarkkailla. Jos jokin luomi muuttuu tai iholle ilmaantuu rupi, joka ei parane tavalliseen tapaan, tulisi muutosta näyttää hoitavalle lääkärille.

Suojaa iho auringolta

Ihon suojaus auringolta tulee aloittaa keväällä. Lasta ei tarvitse pitää sisätiloissa, mutta varsinaista auringon ottamista ja ihon polttamista tulee välttää. Korvia suojaava, liinalla varustettu hattu ja pitkähihaiset ja -lahkeiset vaatteet ovat välttämättömiä. Aurinkovoiteita tulisi käyttää kesällä säännöllisesti ja lisätä voidetta tarpeen mukaan. Suojakertoimen on oltava vähintään 30 ja voiteessa tulisi olla sekä UVA että UVB suoja. Keskipäivän aurinkoa on hyvä välttää. Rannalla auringonvalo heijastuu myös vedestä ja suojavoide saattaa huuhtoutua iholta pois, jolloin vedenkestävä aurinkovoide tai T-paita on hyvä lisäsuoja.