Maksatutkimukset

Maksan toimintaa ja maksasairauden syytä voidaan selvittää lukuisilla eri verikokeilla. ALAT mittaa maksasolujen vauriota, ja se nousee eniten maksatulehduksissa. AFOS-arvo nousee sappitaudeissa ja maksan kasvaimissa. GT-arvon nousun yleinen syy on pitkäaikainen liiallinen alkoholinkäyttö. Bilirubiini mittaa sapen erityksen häiriöitä.

Verikokeiden lisäksi maksaa voidaan tutkia ultraääni-, tietokonetomografia- ja magneettitutkimuksilla. Niillä saadaan tietoa maksan koosta ja rakenteesta, sappiteiden tilasta ja verisuonten virtauksista. Kuvantamistutkimuksilla voidaan erottaa akuutti maksasairaus kroonisesta, todeta sairauteen liittyviä komplikaatioita ja tehdä joissakin tapauksissa lopullinen diagnoosi. Maksabiopsia on kuitenkin usein tärkein diagnostinen tutkimus maksasairauksien lopullista diagnoosia määritettäessä.



ALAT (alaniiniaminotransferaasi) on ensisijainen maksasoluvaurion tai -tulehduksen seulontatutkimus. ALAT-entsyymiä esiintyy erityisesti maksasoluissa, mutta pienempinä pitoisuuksina myös useissa muissa kudoksissa kuten lihaksissa, munuaisissa, keuhkoissa ja sydämessä. Maksavaurion parannuttua ALAT-arvo laskee nopeasti. ASAT on toinen maksasoluvauriosta kertova entsyymi, ja sen pitoisuus on ALAT-arvoa korkeampi etenkin alkoholimaksasairaudessa. 

Alkalinen fosfataasi eli AFOS on maksasoluissa toimiva entsyymi. Se reagoi sapen erityksen häiriöihin. Arvo voi nousta myös maksan tulehduksissa, mutta vähemmän kuin ALAT. Jotkut maksan kasvaimet suurentavat arvoa.

GT on entsyymi, jota on runsaasti maksan sappitiehyiden seinämäsoluissa. Arvo suurenee maksan kasvaimien yhteydessä ja silloin, kun sapen kulku on estynyt. GT-arvo suurenee myös jonkin verran maksatulehduksissa. GT reagoi alkoholin käyttöön mutta AFOS ei ja sitä käytetään alkoholin suurkulutuksen laboratoriomittarina.

Bilirubiinia muodostuu, kun punasolut hajoavat verenkierrossa uudistuessaan. Suuret pitoisuudet voivat merkitä tukosta sappiteissä tai maksavauriota.

Maksan toimintaa voidaan tulkita INR-tutkimuksilla, jotka mittaavat verenvuototaipumusta. Maksasairauksissa ne kertovat maksan toimintakyvystä. Maksan vajaatoiminnassa albumiinipitoisuus (Alb) veressä laskee. Arvoa käytetään myös neste- ja proteiinitasapainon arvioinnissa. Ammoniakki (NH4) voi nousta maksan vajaatoiminnassa, kun maksa ei kykene muuttamaan aineenvaihduntatuotteita muotoon, jossa ne poistuvat elimistöstä. Korkea ammoniumin pitoisuus häiritsee aivojen aineenvaihduntaa ja voi johtaa maksakoomaan.

Muut tutkimukset

Ultraäänitutkimus antaa tietoa maksan ja sappitiehyiden kunnosta sekä muun muassa maksan rasvoittumisesta. Maksan kasvaimet näkyvät ultraäänitutkimuksessa hyvin, mutta kasvaimen laadun selvittämiseen tarvitaan myös muita menetelmiä kuten biopsiaa tai kuvantamismenetelmiä.

Maksan elastografia on kajoamaton menetelmä maksan sidekudoksen määrän arviointiin. Laitteessa on ihon pinnalle maksan kohdalle asetettava anturi, joka mittaa ultraäänen nopeutta maksakudoksessa: mitä nopeampi kulku, sitä enemmän sidekudosta on. Tutkimus kestää 5¬15 minuuttia ja se on tutkittavalle vaivaton. Sen avulla voidaan tehdä luokitus maksavaurion asteen määrittelemiseksi.

F 0 = Normaali maksa tai lievä rasvoittuminen, rasva: alle 33 %
F 1= Kohtalainen tai runsas rasvoittuminen, rasva: 33–66 %
F 2= Fibroosi lievä
F 3 = Fibroosia kohtalaisesti tai runsaasti
F 4 = Kirroosi

Tietokonetomografia (TT) ja magneettikuvaus (MRI) ovat herkempiä ja etenkin seurannassa luotettavampia kuin ultraäänitutkimus. Poikkeavat rakenteet, esimerkiksi kasvaimet ja tulehdusmuutokset, tulevat näissä tutkimuksissa herkemmin esille. Maksan koko voidaan määrittää tarkasti. Kuvausta tehostamaan voidaan käyttää suonensisäistä varjoainetta.

Sappi- ja haimatiehyiden varjoainekuvauksella tähystimen kautta selvitetään tiehyiden rakennetta ja mahdollisia ahtaumaa aiheuttavia syitä. ERC-tutkimus on tavallinen seurantatutkimus primaaria sklerosoivaa kolangiittia sairastavilla. Tutkimuksen aikana voidaan tehdä myös erilaisia toimenpiteitä, esimerkiksi sappitiehyettä voidaan laajentaa ja poistaa sieltä löytyneitä kiviä.

Maksasta otetulla näytepalalla eli biopsialla voidaan arvioida maksasairauden vaikeusastetta ja selvittää poikkeavien maksaentsyymimuutosten ja keltaisuuden syy. Se on ainoa varma tapa diagnosoida maksakirroosi. Biopsia tehdään paikallispuudutuksessa neulalla joko maksan alareunan yläpuolelta tai kylkikaaren alta. Maksabiopsia ei ole täysin riskitön, minkä vuoksi siitä saatava hyöty hoidon tai ennusteen määrittämisen kannalta harkitaan tarkoin.